Tällä kertaa uutuudet ovat aika pienenpuoleisia, mutta mitäpä siitä! Tässä ovat Sylvanian Famielisin Sonny ja Francesca, jotka ostin yhteispakkauksessa. Pakkaus on tarkoitettu ikään kuin täydennykseksi "Fish & Chips Van" -settiin, johon kuuluu Francescan mieskin. Saa nähdä eksyykö kyseinen setti koskaan omiin kokoelmiini, mutta eivätköhän nämä kaksi löydä paikkansa ilmankin. Olen jo pitempään miettinyt kokonaisen SF-perheen ostamista, tällä hetkellä omistamani hahmot ovat aika sekalainen seurakunta. Sonny on muuten ensimmäinen lapsikokoinen SF-hahmoni.
Francescan pitelemien aterimien lisäksi mukana tuli myös ruokaa (kori kuuluu toiseen settiin). Sylvanian Families -sarjan tarvikkeet ovat aivan ihastuttavia pikku yksityiskohdissaan! Kuvasta se ei erotu mutta esimerkiksi ranskanperunoiden kotelo on moldattu jopa tavalla, että se näyttää sanomalehdestä kääräistyltä! Miinuksena vain se, että tarrat on kiinnitettävä itse. Lykkyä pyttyyn meille mämmikourille :D Toinen ikävä juttu on se, että koska tarvikkeet ovat enimmäkseen hyllyssä, ne jäävät helposti laatikoiden ja hyllyjen pimentoihin kun pelottaa että katoavat esillä ollessaan jonnekin!
Nämä pikkukaverit sain ystävältäni, joka muutti ja halusi ylimääräisistä tavaroista eroon. Sain myös tämän kuvausrekvisiittana toimineen Pokémon-laatikoston, johon olenkin saanut parkkeerattua kaikkea ylimääräistä kamaa. Alun perin figuurit taitavat olla kirppislöytöjä. Erityisen iloinen olen Lugiasta, joka on suosikkini legendaarisista pokémoneista. John Smith-figuuri on kokenut elämässään kaikenlaista, kuten ulkonäöstäkin näkyy, sillä olen mm. pelastanut herran patterin välistä kun hän vielä asui edellisessä paikassa :D Kuvasta puuttuu vielä Piplup-avaimenperä, jonka ehdin jo hukata jonnekin ^^' Pokémon-juttuja on kyllä kiva saada lisää, mulla on niitä ainakin esillä liian vähän siihen nähden, kuinka paljon tykkään niistä peleistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti