Tilaamani Pullip Luna ~Moon Princess Lover ver.~ saapui eilen. Nukke kuuluu Serenityn tavoin Sailor Moon -sarjaan, jossa onkin ilmestynyt jo monen monituista nukkea. Pullip Lunan valmistaminen oli sinänsä yllätys, sillä muut sarjan nuket ovat esittäneet päähenkilöitä, mutta tämä Luna-kissan ihmishahmo esiintyy 90-luvun animessa vain kerran ja mangassakin pari kertaa vain ohimennen.
Kuten Serenitynkin kanssa, on tämän nuken kohdalla vain ihailtava, kuinka hyvin yksityiskohdat on otettu huomioon! Lunalla on keltaisen mekon alla kaksi alushametta, asymmetrinen sifonkinen alushame ja samanlainen tyllikankaasta tehty hame. Lunalla on kullanväriset, kuun muotoiset korvakorut, kaulakoru ja jopa nilkkakoru!
Noiden ruusukkeiden asymmetria on ilmeisesti tahallinen, syystä tai toisesta. |
Luna ei käytä kenkiä. Eikä ilmeisesti myöskään alkkareita.... :D |
Näistä lähikuvista erottaa ehkä parhaiten, että Lunan hiukset ja alushameet eivät ole täysin mustia, vaan niissä on selkeästi taitto violettiin (niin kuin sarjan Luna-kissan turkkikin). Pahoittelut hiusten sekavuudesta, en ole vielä uskaltanut harjata hiuksia koska en ole varma miten laineikas hiuskuitu reagoi harjaukseen. Muistattehan tekin, että luonnonharjaksinen harja on paras vaihtoehto nukkejen hiuskuiduille!
Ihon väri ja kasvojen ja huulien meikki ovat hyvin samanlaiset kuin Serenityllä, mutta ripsien muoto on erilainen ja silmien väri aavistuksen verran kirkkaapi sininen. Pullipeja on kyllä ilo katsella, mutta en usko että tulen kolmatta Pullip-nukkea hankkimaan, sillä silloin kasvomuotin samanlaisuus alkaisi ehkä jo hieman häiritä. Dal-nuket sen sijaan vähän houkuttaisivat...
oi, se on tosi kaunis! näyttävät hyvältä yhdessä neitoset! ^_^
VastaaPoistaKyllä ^^ Jotenkin tumman liilan ja valkoisen kontrasti on hyvä, mutta sitten Serenityn hiuksissa ja Lunan mekossa on samaa keltaista värimaailmaa... Kuin tehty vierekkäin hyllylle :)
PoistaOnpa Luna-neiti kaunis! Hänen hiustensa nutturat, kuusymboli otsassa ja viehkeä mekko ovat minusta nuken parhaita ominaisuuksia! ♥ :3
VastaaPoistaKiitos kehuista ja syvimmät pahoitteluni vastauksen viipymisestä (olen tämän syksyn opiskelemassa ulkomailla ja siksi blogimaailmalle on ollut vähemmän aikaa)! Olen samaa mieltä, Lunan nutturat ovat todella suloiset ja mekossa on myös hieno design :3
Poista